Rekrytointi vuosikymmenien aikana

Yrityksen toiminnan kannalta tärkein voimavara on työntekijät. Ilman luotettavaa, sitoutunutta ja ammattitaitoista henkilöstöä yrityksen toiminta on mahdotonta. Pienestä kylästä yli 700 henkilön konserniksi ponnistanut perheyrityksemme on 50 vuoden historiansa aikana nähnyt työmarkkinoissa monet muutokset. Joukkoomme kuuluu edelleen kourallinen työntekijöitä jopa 40 vuoden takaa, joten kaikki kasvot eivät ole uusia.

Rekrytointi ja työvoimapula puhuttavat nykypäivänä monia, ja ne koskettavat lähes kaikkia aloja. Miten rekrytointi on muuttunut alkuajoistamme ja miltä se näytti 70-luvulla? Miten pysymme mukana jatkuvassa muutoksessa? Keskustelimme asiasta Ouneva Oy:n perustajien, Liisa ja Heikki Nevalaisen kanssa. Keskusteluamme väritti huumori ja tunnelma oli lämmin eläköityneiden perustajien tarinoidessa. Vuosikymmeniin on mahtunut monenlaisia kohtaamisia sekä elinikäisten ihmissuhteiden syntyä! Modernin näkökulman keskusteluumme tarjosi henkilöstöjohtajamme Riitta-Elina.

70-luku

70-luvulla Ouneva Oy sijaitsi vielä ensin Toijalassa. Tehtaan onnettoman palon jälkeen tuotanto oli Virroilla, vanhassa navettarakennuksessa. Alan uutuuden vuoksi yritykseen palkattiin ammattitaitoisia työntekijöitä ulkomaita myöten, asiat opittiin yhdessä ja tieto jaettiin kaikkien kesken tasan. Työvoiman saanti oli helppoa, usein tekijät kävelivät ovista sisään ja kyselivät työtä. Kylällä kiersi ”huhuja” työpaikoista ja paikallisista työnantajista. Tiedettiinpä pienellä kylällä jopa sekin, että mistä suvusta ahkerat työntekijät tulivat! 70-luvun loppupuolella henkilöstön määrä oli 17 hlöä.

An old manual plating line

80-luku

Vuosikymmenen vaihtuessa muutoksen tuulet puhalsivat. Ouneva siirtyi Virroilta ”takaisin” Pohjois-Karjalaan perustajien syntyseuduille. Virroilta mukaan lähti vain pari henkeä. Uudet toimitilat Ounevalle ostettiin Eirin laukkutehtaalta, josta myös työvoima saatiin ”perintönä”, kuten Heikki kertoi. Jokainen, joka halusi tulla töihin uuteen yritykseen, otettiin töihin. Lehtimainokset toimivat vielä 80-luvulla uskomattoman hyvin rekrytointityökaluna. Suorahakua tehtiin jo tuolloin. Jos jollakin oli tieto ahkerasta tekijästä, häntä lähestyttiin Heikin tai Liisan toimesta puhelimitse suoraan.

Vuonna 1987 perustettiin Jotwire Oy tukemaan liitintuotantoa aloittamalla johdinsarjojen sopimusvalmistus. Työvoiman lisätarpeita varten rekrytoinnissa hyödynnettiin myös paikallista työvoimatoimistoa. Työvoimatoimiston kautta saatiin noin 20 henkilöä töihin, joista yksi on ollut palveluksessamme tähän päivään saakka! Työvoimatoimiston kautta töihin tulleet henkilöt koulutettiin alusta loppuun saakka itse. Kaikkein tärkeintä oli vahva asenne oppimiseen, joka on tänäkin päivänä meille tärkeä arvo.

90-luku

Liiketoiminnan vauhti alkoi kasvaa 90-luvun saapuessa. Ounevan lisäksi yritystoimintaan kuului Jotwire Oy sekä Alsiva Oy, joka oli Groupin kasvutarinan ensimmäinen yrityskauppa. Yrityskauppojen myötä myös työvoiman hankintatavat muuttuivat. Myös koulutuksen merkitys muuttui sekä työnhakijoille, että työnantajille. Alan koulutusta alettiin arvostaa eri tavalla. Mutta kertoipa Heikki meille muutaman tarinan henkilöistä, joilla oli alalle täydellisesti sopiva koulutus ja hienot paperit, mutta käytännön työelämässä henkilöt eivät pysyneet mukana alkuunsa!

Vaikka rekrytointi alkoi muuttaa muotoaan, saattoi ovesta silti kävellä sisään satunnainen työnetsijä. Yrityksien kasvaneen määrän vuoksi jokainen ”hankki omansa” tarkoittaen itsenäistä rekrytointia ja päätöksentekoa.

2000-luku

2000-luvun alussa Ouneva Groupin henkilöstötoiminta alkoi kokea muutoksia. TE-palvelun työpaikkailmoitukset toivat avoimet työpaikat internettiin, jolloin työpaikkojen ilmoitukset keskittyivät yhteen paikkaan. Lehti-ilmoitukset toimivat mainostukseen edelleen hyvin, toisin kuin nykypäivänä. Työhaastattelujen tyyli alkoi myös muuttua työkulttuurin mukana. Työhaastattelut eivät olleet enää ”kuulustelutilanteita”, vaan haastateltavan kanssa käytiin enemmän dialogia ja molemminpuoliset kysymykset olivat pöydällä entistä enemmän. Tämä muutos näkyi myös esihenkilötyössä ja organisaatiorakenteemme alkoi muistuttaa modernia, tasavertaista mallia.

Henkilöstöä kestitettiin enemmän, vaikka henkilöstön hyvinvointiin ei ollut vielä varsinaisesti strategista näkökulmaa. Henkilöstön ylimääräinen ja mittaamattoman arvokasta lisäarvoa tuottava kouluttaminen alkoi tulla rutiiniksi henkilöstötyössä. Henkilöstöjohtajamme Riitta-Elina sai johtamisen erikoisammattitutkintonsa valmiiksi vuonna 2010, jolloin todellinen kehitystyö Ouneva Groupin henkilöstöstrategian saralla alkoi vauhdilla! Kaikille tuttu Riitta-Elina on muutoksien takana töitä tehnyt kulmakivi, ja hänen kanssaan olemme saaneet tehdä töitä jo 32 vuotta.

Muutos pienestä kylästä pieneksi kaupungiksi oli alkanut.

 

2010-luku

Nykypäivänä työskentelyämme ohjaavat samat arvot kuin alkupäivinämme. Erona menneisyyden vuosikymmeniin on modernit työtavat, teknologiat ja kulttuuri, jotka muuttavat työtämme henkilöstön hyvinvoinnin ja rekrytoinnin kehittämisen saralla. Uusi sukupolvi ammattilaisia hakee ja tekee töitä hyvin erilaisella tavalla.

Vanhat temput eivät enää toimi, johon olemme heränneet yritysryhmänä. Erilaiset kehitysprojektit ja etenkin henkilöstön tyytyväisyyden mittaaminen ja seuraaminen ovat nykypäivänä arkipäivää groupissamme. Tyytyväisyyskyselyitä toteutamme vuosittain useampaan otteeseen, ja niiden pohjalta kehitämme toimintaamme kohti tyytyväisempää henkilöstöä ja sujuvampaa rekrytointikokemusta sekä meille, että hakijoillemme.

Lopuksi

Tekemällä oppii. Viidenkymmenen vuoden aikana olemme oppineen vähintäänkin tämän. Sopivan koulutuksen puuttuessa palkattujen henkilöiden perehdytyksen aikana olemme usein huomanneet, että henkilöltä on löytynytkin rooliin sopivia positiivisia ja arvaamattomia ominaisuuksia. Nykyään usein toimimme myös niin, että rooleja voidaan rakentaa työntekijälle sopivaksi. Tiettyyn muottiin ei aina tarvitse mahtua, vaan muottia voidaan rakentaa siten, että henkilöt pääsevät heti hyödyntämään vahvuuksiaan uuden työn parissa. Vahvalla asenteella pääsee pitkälle, eikä kukaan ole koskaan valmis. Tämä koskee myös organisaatiotamme, joka taas motivoi meitä kehittämään toimintaamme jatkuvasti. Työvoiman arvostus ja sen toteuttaminen on muuttanut muotoaan monta kertaa, mutta voimme silti ilolla laskea itsemme mukaan Pohjois-Karjalan suurimpiin työnantajiin yli 700 ammattilaisemme seurassa.

Tässä pysyäksemme; antaa työn jatkua!