Ouneva Group 50 vuotta: Sähköliittimien valmistajasta kansainväliseksi yritysperheeksi
Ouneva Group juhlii tänä vuonna menestystarinaa, jonka juuret ovat Pohjois-Karjalan Tuupovaarassa. Viiden vuosikymmenen aikana perheyritys on kasvanut globaalisti toimivaksi konserniksi, johon kuuluu kahdeksan yhtiötä Suomessa ja Virossa.
Ouneva Oy:n perustaja Heikki Nevalaisen yritysidea lähti kuparisten sähköliittimien valmistuksesta kasvavan sähköteollisuuden tarpeisiin. Alkuvuodet yritys toimi Virroilla vanhassa navetassa, josta se siirtyi 1980-luvun alussa Tuupovaaraan. Tänä päivänä Ouneva Group on teollisuuden sopimusvalmistaja ja tuotekehityskumppani, jonka teknologiavalikoima kattaa niin metallin, muovin, elektroniikan kuin pintakäsittelyn valmistusprosessit.
– Vahva asenne, laaja teknologia sekä kestävät asiakassuhteet ovat vieneet yritysperhettä vakaasti eteenpäin, toteaa Ouneva Groupin konsernijohtaja Mikko Nevalainen.
Konsernin kasvu alkoi elektroniikan ja sähköisten järjestelmien sopimusvalmistaja Jotwire Oy:n perustamisella 1980-luvun lopulla ja alumiini- ja sinkkipainevaluihin erikoistuneen Alsiva Oy:n yritysostolla muutamaa vuotta myöhemmin. Vuosituhannen alussa toiminta laajeni Viroon, jonne perustettiin tytäryhtiö Eswire Oü. Viime vuosina kasvu on jatkunut viiden yritysoston siivittämänä. Konsernin liikevaihto on 115 miljoonaa euroa ja se työllistää 700 henkilöä Suomessa ja Virossa.
– Nämä merkittävät kasvun ja laadun tavoitteet on saavutettu huippuunsa hiotun teknologian sekä sitoutuneen ja osaavan henkilöstön ansiosta, kertoo Mikko Nevalainen.
Ouneva Group on ollut merkittävä työllistäjä Pohjois-Karjalassa yhtiön alkuvuosista lähtien. Konsernin yhtiöistä viisi sijaitsee maakunnassa työllistäen 560 moniosaajaa ja tarjoten lisäksi harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille. Kokonaishenkilöstön määrä on lähes viisinkertainen verrattuna vuosituhannen alun lukemiin.
– Osaava ja fiksu henkilöstö on aina ollut meille ratkaiseva resurssi. Se on pääoma, josta haluamme pitää kiinni, kuvaavat Heikki ja Mikko Nevalainen Ouneva Groupin arvomaailmaa.
Nykyinen konsernijohtaja Mikko Nevalainen on työskennellyt perheyrityksessä lapsesta lähtien.
– Suurin opetus näistä vuosista on se, että mikään ei tule sinulle valmiiksi, vaan kaiken eteen pitää tehdä töitä ja olla aktiivinen ja päämäärätietoinen, hän kertoo.
Yhtiön perustamispäivä on 9.6.1972, joten juhlavuoden päätapahtumia vietettiin kesäkuun alussa. Asiakkaille ja yhteistyökumppaneille suunnatun kutsuvierastilaisuuden lisäksi yhteistä menestystarinaa juhlittiin henkilöstön kanssa. Kiitämme kaikkia kanssamme juhlineita!